sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kisa: Suunnittele sivuhahmo tarinaani!

Moi, sain tälläisen idean leikkimieliseen kilpailuun.
 Jutun jujuhan on, että keksit omasta päästäsi sivuhahmon nukkejeni elämäntarinaan. Ikä, nuken malli, sukupuoli, luonne, ulkonäkö, ihmissuhteet nukkeihini ja kaikki muu on aivan saman tekevää! (: 
Voitte laittaa kommenteilla ehdotuksenne. Jos löydätte netistä keksimäänne hahmoa vastaavan Pullipin/Taeyangin/Dalin/Byulin tai Isulin kuvan voitte toki linkittää sen raapustuksenne loppuun. Tai sitten voitte ottaa oman nukkenne ja vaihtaa sen peruukin,vaatteet yms. ja luoda uuden "hahmon" tätä varten.
Toki voit tietysti nukestasi kuvan ja vaikkapa linkitätte sen kommentin loppuun. Yrittäkää keksiä hyvät ja persoonalliset hahmot. Myös Pullipsuomen kautta saa laittaa yksityisviestillä ehdotuksia.

Kunhan hahmoja on sen verran, ettei lisää enää tule kokoan kaikki ideat postaukseen ja kommentoin niitä jotenkin. Voinhan toki yrittää päättää parhaan ja kommentoida miksi todennäköisimmin se sopisi juoneeni.
Palkintoja ei siis ole sen kummepia kuin postauksessa mainituksi tuleminen ja hyvä mieli! :--D

Anteeksi tylsä kuvaton postaus ja toivon, että moni osallistuisi.

Noki-chan & jännityksellä odottavat nukkelapsoset

perjantai 27. tammikuuta 2012

KT: Hukkaan heitetty johtolanka OSA 2

Heips (; Tässä tämä seuraava osa. Toivottavasti piditte edellisestä, se kannattaa lukea ennen tätä. Huomenna en kerkeä postaamaan. Joten vasta ensi viikolla tulee jotain, jos saan kehiteltyä.

Varoitus! Puolialastomia nukkeja, juonittelua ja sekavaa toimintaa. En suosittele katsomaan/lukemaan jos olet kokenut edellä mainitut sanat sopimattomaksi silmillesi.  Muistakaas tämä! (:

A:''Silva?! Säkö se oot?''
D:''Totta hi..! Totta kai minä olen minä!''
D:*Nousee ylös vaivalloisesti.*
A: *Yhä ihmeissään.*
D*Horjahdus.* (Huom, Dinahan oli juonut ennen kuin Alec löysi hänet.)
A: o_o
D:*Kaatuu Alecin päälle.*
A:''Viittitkö nousta? Meiän pitää löytää Corinna, jos satut muistaa.''
D:*Siirtyy.*
''No anteeksi, kun satuin kaatumaan. Ei sitä nyt tarvitse v..suuttua.''
A:*Nousee.* ''...kato!''
A:''Dal-kokosia jalanjälkiä! Tuoreita vieläpä!''
A:''Ja lelumiekka! Iljahan sano, että Corinnalla oli lelumiekka.
Corinna oli tääl hetki sitte!''
D:''*Koittaa saada heikon ja väsyneen kuuloisen äänensävyn.*
''Alec...En jaksaisi juuri nyt, minulla on vieläkin kylmä.''
A:''Joo, mutta me voidaa löytää se!
Tajuutsä? LÖYTÄÄ!'' *innoissaan.*
D:''Kiltti..En jaksa kävellä.''
A:''Hyvä on..'' *huokaus.*
A:*Nostaa tytön reppuselkään ja jälleen he lähtevät kohti kotia.*
Seurataanpa me minne jäljet johtavat.
Aivan niin! Tuttu pikkuinen mulkoilee äsken lähtenyttä kaksikkoa.
C: Onneks mä ehin piiloon. 
Huomattuu tuli ainakin, että veli välittää Silvasta mua enemmän >:(
C: Kukaa ei välitä enää musta. Lana ei antanu mun tavata Raraakaa.
Rara on varmasti suuttunu ja Lana vaikutti iha oudolta.

Sisällä: 
D:''Kiitos vielä kerran, kun toit minut tänne.
Enää ei ole kylmäkään, vaan kuuma.''
A:''Ok..mitennii kuuma?''
D:''No, kun sä..sinä olet niin kuuma.''
A:''Anna olla Silva. Sanoit, että heti, kun sun on lämmin me jatketaa etsintää.''
D:''Shh, kyllä Cora pysyy siellä pihalla vielä hetken.''
A: ???

Myöhemmin:
A: *Nukkuu.*
D: *Virn.*
D:*Nousee.* Asentolagaus sry.
D:*Penkoo Silvan vaatteita.*
Oh yes, nyt löyty täydellinen B-I-L-E-T-Y-S asu!
Eiku vaan puhelua Cathylle.

Ja soli sitten siinä, kommentoikaa mikäli pystytte. Toivottavasti Razoa ja Zeroa ei haittaa, kun käytin heidän lapsosiaan tekstissä :-D 

Minkä luulet lupaamani yllätyksen olevan?

 Kopioin tuon tälläkertaa noin. Tehän ootte hyviä arvailemaan! Vielä en kuitenkaan oikeaa vastausta kerro, sen näkee aikanaan C:

Noki-chan & monsterit

torstai 26. tammikuuta 2012

KT: Hukkaan heitetty johtolanka OSA 1

Hejjsan! Oi, kiitos hirmuisesti uusille lukijoille (: 80 on ylittynyt sitä vauhtia, että juhlapostaus tulee varmaan vasta sadan tai 90 lukijan kieppeillä. Anteeksi tosiaan, etten ole pariin päivään postannut ja ensi viikollekkin osuu kokeita, joten taitaa yhä viivästyä. Tämän tarinan pakotin itseni äsken kyhäämään ja tuli kyllä _liian_ random. Alec viittaa tarinassa tämän KT:n asioihin.

Varoitus! Tämä on jatkotarina, joten uskon, että luet seuraavankin osan. Seuraava osa sisältää puoli alastomia nukkeja, sekavaa toimintaa ja juonittelua.  Joten muistakaas, että VAROITIN!
Toivottavasti en nyt pelottanut kaikkia pois.

A: Viime päivinä en oo voinu jättää Poppya yksin, eikä sen kanssa Corinnan etsintä onnistuis.
A: Olispa se yks täällä.
A: Mutta ei se oo, eikä tuu olemaan.
Se satutti mua liian pahasti ja valitsi itte lopputuloksen.
A: Sitä paitsi Silva on nyt mun kans.
Ja Corinna pitää löytää, aion pyytää Poppyn mukaan.
Vaikkei siitä helppoa tuu.
*Lähtee etsimään lisää vaatetusta.*
A: Parempi vaan unohtaa.
*Menee rappukäytävään.*

Silvan asunnolla:
A:''Poppy, tuutko sä ettii Corinnaa?''
A:''Mihin ihmeeseen se on voinu mennä?''
A:*Istahtaa sängylle.*
''Mikäs tää on?''
A:*Lukee.*
''Voi...''
Etsin Coran T: Poppy
A:''Corinna on tyhmä, ku lähti, mutta Poppy vasta superidiootti sivupersoona onki!''
A: Nyt mun pitää siis ettii molemmat.
*Facepalm.*

Ulkona:
A: Noi paikat mä jo etin Corinnan varalta, mutta en Poppyn. Sinne siis..
Eikä aikaakaan, kun Alec huomaa tutun hahmon makaavan lumisella käytävällä.
Eipä siinä muu auta, kun pistää juoksuksi.
A:''Poppy..?! Herää ny. Ääh, kuinka kauan sä oikeen oot maannu täällä?''
A:*Kiertää tytön toiselle puolelle.*
''Tai miks sä ylipäätään oot melkee ilma ulkovaatteita ja makaat..?''
A:''Jos ei oo muuta vaihtoehtoa nii..''
*Läimäisee tyttöä poskelle.*
D:*Nousee vaivalloisesti.*
''Oh man! Mitä sä riehut?''
A:''DINA? Sun piti olla Poppy.
Mä meen kohta sekasin teiän kans.''
D:''Kiva mut, mitä sä tääl ulkon teet?''
A:''Etin Corinnaa ja äske Poppya. Se karkas ja varmaa lähti Raran ja Lanan perää.
Lana suuttu, kun Silva ei heti maininnu et on mun tyttöystävä nykyää.''
A:''Ja mitä SÄ teet täällä?''
D:''Heräsin vaa täält, menin baarii tulin takas ja tässä ollaa.
Mut SÄ ja SILVA?!''
A:''Sammuit ja pelästytit mut puoli kuoliaaks? Mitä mä meninkää sanomaan..'' -__-
D:''Ahhaaah! Niiiiin loistavaa! Silva teki kerranki jotai oikei, ku iski sut.'' (;
*Nauraa.*
D:''No varmaan mäki kelpaan seuraks?''
*Ujuttautuu Alecin syliin.*
A:''Sä et oo Silva.''
A:*Työntää Dinan pois sylistään.*
D:''Mä näytän siltä!''
A:''Siks just, se on eri asia!''
A:*Nousee.*
''Tuu, etitään mun pikkusisko vihdoin!''
D: Äh, Alec on nii tosikko välillä.
Mä haluun pitää hauskaaa! Miks se haluais Silvan, muttei mua?
Ellei sitten..? Yes, great idea girl!
D:*Nousee.*
''Alec-rakas, odota! Minulla on niin kylmä, että haluan sisälle.''

Tajusittekos mitä Dina keksi? Itse tajusin, että kaikki sekava ja osa kiinnostavistakin jutuista tapahtuu vasta ensiosassa. En tosiaan vielä tiedä montako osaa tähän tulee, mutta vähitään vielä se toinen. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Mollamania muuten vastasi minulle, joten jonkin ajan kuluttua kaikkea kivaa tapahtuu (8

Noki-chan & lapaset.

PS. Alecin naamaan tuli, joku jälki, mutta sain sen aika hyvin pois.
Vai huomasittekos kuvissa kasvojen oikealla puoliskolla sen luomen alapuolella mitään?

lauantai 21. tammikuuta 2012

KT: Luminen pulma

Heij, uutta tarinaa pukkaa. Kiitos uudelle lukijalle! Taas niin *köh* kuvaava otsikko -_- Tämäkin on jatkoa edelliseen. Lisäsin kyselyn tuonne oikeaan palkkiin, vastailkaas c: Ei muita alku selostuksia tälläkertaa.

S:''Meidän on pakko silti mennä.''
I:''Jos otatte riskin niin siitä vaan.''
S:''Tiedän, että olet huolissasi, mutta älä viitsi oikeasti.
Haluatko muka kuunnella Alecin valitusta? Ei pahalla.''
I:''Joo, ei mtn.''
I:''No menkää. Ettehän te mun lupaani tarvitse.
Mä jään tänne jos, vaikka Cora tulisikin.''
S:''Kuulitko? Me löydämme Coran pian.
Vaihdan vain vaatteet kotonani, nähdään kohta ulkona.''

Pihalla:
A:''Sä ootkin jo täällä.''
S:''Kyllä, että osaakin olla kylmä.''
A:''Nokin äiti on tainnu kolata pihaa, onneks.
Tosta Cora ei kyllä oo voinu päästä yli.''
S:''Siinä tapauksessa, ei hän kyllä tuotakaan ole voinut ylittää.''
A:''Hankalaa, mistä me voidaa alottaa?''
S:''Ehdottaisin, että etsisimme molemmat eri suunnista.''
A:''Ok, mee sä noi portaat alas.''
S:''Hyvä on ja sinä etsit muut paikat?''
*Lähtevät etsimään.*
S:''Että pitikin luvata..
Nokin kokoisten ihmisten portaat ovat aivan liian suuret.''
S: Kolme porrasta takana, saman verran edessä.
*Huokaus.*

Toisaalla:
A:''Coraa?''
Äh, ei tuollakaan.
A: Onneks se ei oo uponnu tohon lumen muodostamaa kuoppaa.
A: Tohon lumi määrää Nokikin hukkuis! Eikä tuolla näy Dalin kokosia kuoppia.
A: Tuolta mä ja Cora pelastettiin Silva kesällä, kun se oli ekaa kertaa Dina.
Ei sitä kyl sielläkää näy. Mä palaan Silvan luo.

Hetken päästä:
A: Eipä oo Silvakaa pitkälle päässy.
*Lähtee laskeutumaan rappuja.*
A:''Moikka :3 Onko sulla mitää ilosia uutisia mulle?''
S:''Ikävä kyllä ei.''
A:''Wah :< Ei se oo voinu yön aikana pitkälle päästä nukahtamatta.
Koko aja satava lumiki on peittäny jäljet. Onks sulla enää ideoita?''
S:''Varpaita paleltaa.''
A:''Häh..?''
S:''Mä haluan villasukat.''
A:''Et kai sä vaan oo taas Poppy!?'' o_o
P:'' Aina mä oon! Vie mut sisälle, on kylmä.''
A:*Ottaa Poppyn reppuselkään.*
''Eipä susta Poppyna oo hyötyä etsinnässä, oisit muuttunu Dinaks mielummi!''
*Alec lähtee kapuamaan vaivalloisesti ylöspäin.*

Sisällä:
P:''Lukisitko mulle sadun?''
A:''En todellakaan, syö nyt tää kakunpala!
Muutakaa en löytäny tähän hätää.''
A:''Tiiätkö yhtään miks Silva teki näin just nyt? Sun kaveris ja mun sisko Cora on kadonnu.
Olis tärkeempääki tekemistä, kun sun vahtiminen.''
P:''Luetko sadun, kun Cora on löytyny?''
A:''En lue! Missä ihmeessä Cora voi olla?''

Kaikki varmaan pohtivat samaa kuin Alec. Toivokaamme siis ettei Silva ole kauaa Poppy.
Vai oliko joku, jolla oli Poppya ikävä? (: Comments, please.
Jatkoa on tulossa^^

Noki-chan & miettijät.