maanantai 24. syyskuuta 2012

KT: Vuosipäivänä

Hejsan! Tiedän, että postasin vasta eilen, mutta päätin aktivoitua. Toivottavasti, ette pistä sitä pahaksenne. :') Eli luvassa tarinaa Iljasta ja Dinaakin näkyy. Luulisin, että se kuvio kiinnostaa teitä eniten. Kerronta on taas Iljan näkökulmasta.

Vähitellen oon tottunut ajatukseen, että Dina asuu mun luona. Sen onneksi Hakim ei ole käynyt täällä usein tai kukaan muukaan.
Dina ei ookkaan niin 'kauhea' kuin mä luulin. On se ihan kivakin välillä. Ainakin sen jutut on useimmiten hauskoja. Dina ei oo enää vihjaillu mun salaisuudesta enkä uskalla kysyäkään. Voihan olla, että se vaan luulee tietävänsä. Outoa tosin on, ettei se oo kertaakaan muuttunut kenekskään muuks. Mut saattaa olla, että Dinan käydessä muualla se on joku muu.
Se ei poista kuitenkaan sitä seikkaa, että mä olen hieman vaivautunut sen seurassa.
Kuten kaikkien muiden ellei sua, Anthony lasketa mukaan ja Lumiaa.
Senpä takia mä kirjoitan sulle tätä kirjettä. Dina lähti shoppailemaan, joten ainakaan se ei oo urkkimassa lisätietoa. Niin, no sä tiedät kyllä mitä. Enkä mä ole rohkaistunut kertomaan muille tai saanut tilaisuutta.
Muut on kyllä aikanaan osuneet oikeaan. Heittäneet läppää, kuten monet sanovat. Ei ne vaan oo tajunneet, että hauskat vitsitkin voi satuttaa. Vaikka hymyilen niitten jutuille niin joskus vaan leveimmät hymyt kätkee suurimmat salaisuudet.
En kyllä tiiä miks mä kertoisin sulle enempää muista. Ne on sen verran omituisia, että tuskin tahtoisit tavata.
Tai no mikä mä olen sanomaan. Luulin olevani ainoa täysjärkinen meistä, mutten enää tiiä siitäkään.
Oikeestaan en tiiä sitäkään minkä takia päätin raapustaa kirjeen. Näänhän mä sut joka päivä välitunneilla, mutta ajattelin, että tykkäisit kirjeestä.
Oikeestaan Dina pyysi, mut mukaan ostoksille. Toki olisin halunnu mukaan, koska kerta en nää siskoani niin miksen vois viettää aikaa sen sivupersoonan kanssa? Silti kieltäydyin.
Vetosin läksyihin, mutta pitäähän ne tosiaan tehdä.
Läksyistä puheenollen sain tehtäväksi kirjoittaa aineen siitä 'mitä kotimaani merkitsee minulle'. Aion kertoa paljon hyvää Ranskasta. Kaipaan Pariisiin, vaikka onhan täälläkin hyvä olla. Kohta muuten on vuosi siitä, kun saavuin tänne Suomeen. Silloin mä voisin kertoa muille, yritän ainakin. Vuosipäivänä.

Anteeksi, että tästä tuli hieman sekava tarina. Kaikki juoni-ideani nyt vaan sattuu keskittymään Iljan ajatuksiin tavalla tai toisella. Kertokaa jos vaan kyllästytte tähän ja tahdotte vaihteeksi muuta. Kuten varmaan olette tajunneet unohdin aikanaan tehdä Alecin 'One year here' postauksen, toteutan sen siis joskus. :'D En muista mainitsinko siitä jo?

Noki-chan & pallopäät.

5 kommenttia:

Siiri kirjoitti...

Ihana kt! <3
Mun mielestä tää on ihan hyvä aihe. :3

www.weheartpullips.blogspot.com

Miku_6 kirjoitti...

Tosi hyvä aihe. ja sä väität että oli sekava ? Höpsis ~ Hyvähän tämä oli. Nyt vaan innolla odottelen kuka tämä Anthony on..

Kuunkukka kirjoitti...

Tää on mielenkiintonen ja haluun tietää lisää. On mulla jotai veikkauksia aiheesta mutta..Koska se Iljan vuosipäivä on et kui kauan tarvii viel oottaa?:) Jatka pian!

Noki-chan kirjoitti...

Siiri: Kiitos :)

Miku_6: Kiitos sinullekin. Se ehkä selviää aikanaan~

Kuunkukka: Kiitos ja Iljan vuosipäivä on 12.10.

LAURI kirjoitti...

Hmm. Arvasin ensin erästä, sitten toista. Nyt en voi olla kyllä yhtään varma tästä Iljan tapauksesta. Eli jatkoa odotellessa~