maanantai 29. huhtikuuta 2013

KT: Olen onnellinen, mitä sä luulit?

Hei kaikki! :) Tämän kuvatarinan piti ilmestyä ajat sitten, mutta kiireitä ilmaantui jälleen. Seuraavassa  taas kestää, sillä pian lähden lomalle. 10.5 on kulunut kaksi vuotta siitä, kun Silva saapui. Vai pitäisikö sanoa Laney Lorna? Toivottavasti kuitenkin tykkäätte. Tarina Alecin näkökulmasta.

Musta tuntuu, että mä otin Silvan poismenon kaikkein raskaiten. Kai se oli ihan ymmärrettävääkin. Olinhan mä saanut tietää, että mun vaimoa ei tavallaan koskaan ollutkaan. Niin, edes meidän avioliitto ei ollut virallinen.
Ilja tietty järkytty. Se tuntu surevan eniten sitä, että ei tuntenu sisartaan kauaa. 
Mua surettaa se, ettei Iljalla oo enää sellasta "tosi naisellisen" naisen mallia. Ellei sitte Cathy.
Mä sain sen kuvan, ettei Corinna ees kunnolla tajunnu koko uutista. Oon kyllä kuullu sen kertovan huoliaan aiheesta Konnaselle. Corinna menetti Silvan lisäks myös ystävän, Poppyn.
Erlien kuultua uutisesta se ei reagoinu oikeen mitenkään. Totes vaan tyynesti, että Silva olikin erilainen ihan pienenä. Yhtenä päivänä yllätin sen yläkerrasta itkemästä. Se tais kuulla mun askeleet, koska se jähmetty paikoilleen ja itku lakkas. En mä mennyt lohduttamaan. Kaikista ihmisistä vähiten Erlie kaipaa sääliä.
Siitä huolimatta et Silva ei koskaan ollu Hakimin suosiossa nii juttu veti Hakiminkin hiljaseks. Ei tää kellekään meistä oo ollut helppoa.
Erlie, Hakim, minä, Ilja ja Corinna keskusteltiin useesti tilanteesta. Pidettiin jonkinlaisia kokouksia. Ilman Laney Lornaa tosin. Oishan se ollut outoa, kun me tavallaan puhuttiin siitä.
Sotkua soppaan lisäs myös se, ettei meitä ollu enää kuus. Nyt meitä oli seittemän. Mua huoletti Victorian tilanne. Se oli menettäny äidin. Melkei heti syntymänsä jälkeen. Enkä mä todellakaan tulis olemaan hyvä isä. Ei mun omakaan isä ollut.
Kun en halunnu puhua kellekään turvaudun usein päiväkirjaani. Pitkästä aikaa. Jotenkin aika tuntu pysähtyvän meiän kaikkien elämässä Silvan kadottua pysyvästi. "Tulevaisuus" tuntu nyt niin oudolta käsitteeltä, mutta mun oli pakko miettiä sitä.
Välillä mä juttelin siskoni kanssa. Mua pelotti, että nyt piti taas ottaa se vastuullisen aikuisen rooli. Mä olin niin huono siinä ja Corinna selvästi tartti tukea.
Mä pidin kokouksen myös Laney Lornan kanssa. Se oli tavallaan viimenen niitti, joka vahvisti mun päätöksen. LL kehotti vielä harkitsemaan, mutta ei mun tarvinnut.
Niinpä mä pakkasin tärkeimmät tavarat Iljalta saamaani reppuun ja kelasin vielä kaikkea päässäni. En tosiaankaan tiennyt oliko tää nyt se oikea ratkaisu, mutta kuten sanottu en enää tarvinnut miettimis aikaa.
Kyllä mä kerran meinasin jäädä. Se oli sillon, kun Corinna halas mua hyvästiksi.
C:"Heippa veli. Pidä itestäs huolta."
Enkä mä voinut tehdä muuta kuin halata sitä.
Kaikki näytti jotenkin niin heikoilta hyvästien hetkellä. Ilja pyyhki silmäkulmiaan. LL kehotti lähettämään postikortteja. Cora vain seisoi ja jopa Erlie oli hieman haikean oloinen. Ja pieni Victoria. Mun tyttäreni Victoria Montoya Carpenter, se hymyili tyytyväisenä tajuamatta mitään.
Ehkä te mietitte nyt millanen isä oikeen jättää tyttärensä? Millanen veli siskonsa? Mutta niin mä vain tein. Mä opin vihdoin hyväksymään, että oon luuseriluonne. Ikuinen pakenija ja, vaikka mitä lupaisin nii ei se muutu. Tottakai mulla on Silvaa ikävä. Kestää varmasti kauan, että tästä tilanteesta toipuu, jos ollenkaan. Mä en vain voinut jäädä kotiini. Kyllä ne naisporukalla pärjää, niin mä ainakin toivon. Lähetän postikortteja ja menen joskus käymään. Ehkä te miettitte myös, että mitä nyt? Täähän oli Silvan tarina, ei mun tai meidän muiden. Mutta saa nähdä miten käy. 
Kuten varmaan päättelitte mä lähdin Hakimin kanssa. Me toteutetaan meiän yhteinen unelma. Se, joka oli olemassa jo ennenkuin elämä heitti kapuloita rattaisiin. Me nimittäin kierretään maailmaa. Oon mä jo sitä nähnyt, mutta Hakimin kanssa se on eri asia. Silva tulee aina olemaan mun sydämessä. Mä oon kuitenkin miettinyt, että tän oli tarkoitus mennä just näin. Enhän mä muuten olisi nyt tässä. 
Ja nimenomaan tähän mä nyt kuulun. Auringon alle, Hakimin kanssa. Just tää tuntuu hyvältä ja just nyt mä olen onnellinen. 

Kiitos vielä ihanista kommenteista viime postaukseen. Ne piristävät aina. Jollain tapaa katson tämän tarinani nyt "loppuvan". Sehän oli Silvan juttu ja se siitä. Älkää kuitenkaan huoliko, EN lopeta. Tulen vielä kertomaan Carpenterin naisten ja reissuun lähteneen kaksikkomme elämästä. 
     Syy miksi olen bloggailua vähentänyt on yksinkertaisesti kiire. Kesän myötä tilanne varmaan paranee jos ideoita tulee lisää ja aikaa. Tämä on nyt jonkinlainen "kiitos -ja selityspuhe" teille kaikille ihanille lukijoille. Vaikka kommenttien määrä ei ole huima niin kiitos teille kaikille, jotka niitä jätätte ja olette jättäneet! (: Lisää voisi toki olla, mutta olen tilanteeseen tyytyväinen. En kuitenkaan ryhdy sille "700 kommenttia niin postaan seuraavan kerran." -linjalle. (Ja en tällä tarkoita henkilökohtaisesti ketään.) Kuten varmaan on huomattu en enää paljoa edes lue muiden blogeja paitsi muutamia. Enkä ole miiteissäkään käynyt. Suurimpana syynä varmaan, että sielläkin on meininki muuttunut siitä mitä se oli kaksi vuotta sitten nukkeilun aloittaessani. Saa nähdä tunnistaisiko kukaan enää minua. :-D No ehkä joskus. 
Hyvää vappua! Pitäkää kivaa! :)

Noki-chan & nuket

PS. Muistakaas, että koulu (=kiire) jatkuu vielä ja olen kohta lomallakin, joten postaaminen kestää.

8 kommenttia:

Miku_6 kirjoitti...

Tämä oli hyvä lopetus. ~ Erittäin hyvä, tämän paremmin et voisi tarinaa lopettaa. Olen tyytyväinen. :) Tarinasi oli erittäin mielenkiintoinen, ihanaa että saimme nauttia siitä näin kauan ~
Jatka toki heti kun kiireltäsi pystyt, haluan tietää mitä naisväelle kuuluu kotipuolessa ja kasvaako Victoria. Olisi aika siistiä jos tapahtuisi jonkinsorttinen aikahyppy, sellainen "15 vuotta myöhemmin" jolloin Cora ja Victoria oisvat jo aikuisia, LL, Erlie ja Ilja olisivat jo maailmalla, eläneet oman elämänsä.. okeimitä nää mun ideat:D ?

Hatsie KAMPELA kirjoitti...

Aww. Sulosta. Ihana kt <3 Muuta ei voi sanoa. Ymmärrän sua todella hyvin <3

starpullip.blogspot.fi

Razoku kirjoitti...

Mä itken täällä ;-; En tykkää itkemisestä mutta silti. Ihana tarina, ihanat hahmot, ihanat nuket, ihana Noki, ihana kaikki! ;-; (Anne ja Sirene itkevät mun kanssa! Cathy ei itke, eikä Catnipkään (lol Sirene ei ees tunne ketään sun nukeistas kunnolla ja silti se itkee).)

~Shikasi~Siri~ kirjoitti...

Ihana tarina, taas kerran!
Yks harvoista tarinoista joita oikeesti seuraan ja odotan uutta osaa! Sun tarinas on vaa niin mahtava ilman mitään muokattuja valopalloja tai pään sisäisä määräileviä ääniä mitä nykyään kaikki tarinat tuppaa olemaan. Tää on vaa yksinkertasesti paras. : D

Hah oon iha innoissani, salaisesti oon ilonen että silva on poissa kuvioista; koska Hakim ja Alec on parhaita, niiden pitää olla pari ;)

Siiri kirjoitti...

tää oli ihana tarina! ;u;
*liikutus*

LAURI kirjoitti...

Molen vieläkin hyvin hämmentynyt, mutta tää oli hyvä 'lopetus'. Jatkoa on tietenkin kiva odottaa, mut eihän se tietenkään samaa tuu olemaan ilman Silvaa. Eniten muo jännittää se kun vauva kasvaa ja saa oman persoonan ym. siitä tulee hauskaa. Oon pettynyt Aleciin :/ Tai en tykkää hahmosta enää, mutta kai son parempi kun ei oo Silvaakaan enää. Onnea koulun kanssa ja jaksamisia :D

Noki-chan kirjoitti...

Miku_6: Voi kiitos! :) Eipä tuo huono idea ollut. Itsekin olen pohtinut aikahyppyä, mutta se olisi liian hankalaa, kun kaikkien ulkonäköä täytyisi muuttaa. Etenkin Cora vanhempana versiona olisi mielenkiintoinen.

Hatsie KAMPELA & Siiri: Kiitos! c:

Razoku: Voi, ei saa itkeä. :3 Tekin olette kaikki ihania jee & kiitos tämänkin juonenkäänteen avustuksesta.

Shikasi: Kiitos paljon!! Tuollaiset kommentit piristävät aina. Mukavaa, että mieleni tuotoksista tykätään. :-D Eiköhän noi pojat tosiaan ole toisilleen tarkoitetut.

LAURI: Kiitos kommentista. Ymmärrän hyvin & on tosiaan outoa, kun se alkuperäinen hahmo on poissa kuvioista.
Koulukuviot on nyt kokeiden osalta hoidettu. (:

wileny kirjoitti...

Luin sun blogi kokonaa (paitsi kt-postaukset joist oli ilmeisesti bloggerin loppuneen kuvatilan takia poistettu kuvat nyyh ;__;) hohhohoo ja rakastuin blogiis ja varsinki näihi kuvatarinoihi. MAHTAVAA et joku tekee näi kekseliäit ja ihanii tarinoit überihanilla nukeilla.. Sun tarinoitte juonet, paikat hahmot.. Uskomatonta 0n0 uh nukkeblogien parhaimmistossa ehdottomasti (ja eri nukkeblogeja oon nelisen vuotta lueskellu) Ja tosi hyvä et teet nii paljo kuvatarinoit •u- kiitos et oot olemas ja pidät tätä mahtiblogii pystys :D ehdottomasti liityn sadanneksviidekskymmenekskuudenneks lukijaks ;D