sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

KT: Mitä kuuluu Carpenterit?

Heissan! Aktiivi bloggarinne Noki täällä taas. Olen mm. saanut lukio paikan & vihdoin kuvannut Carpenterejen elämää hieman. Muistuttanen vielä, että KAIKKI postauksessa näkyvät kuvat ovat omiani. Toivottavasti tykkäätte. (:

LL:"Hei kaikki! Luulitteko jo, ettette kuule meistä enää? Hah, ei me teitä ihan helpolla rauhaan jätetä."
LL:" Tällä kertaa mä kerron teille siitä miten meillä täällä menee. Ja bonuksena vähän enemmän juttua siitä miten Hakim ja Alec pärjää maailmalla."
LL:"Cora suri pari viikkoa poikien lähtöä, mutta tottu sitten ajatukseen. Tietty se ikävöi vieläkin. Erliessä on tapahtunut suurin muutos sen jälkeen, kun... no Silva lakkas olemasta.. Se on alkanut pukeutua enemmän ikäisensä tavoin. Ja ottanut rennomman elämän asenteen. Toki Erlie yhä jaksaa sivistää meitä, huolehtia kaikesta ja opettaa yliopistolla, mutta silti."
LL:"Iljalla menee kivasti. Enimmäkseen se näkee sen kavereita. Viimeks Ilja kerto kuinka ne oli pitäny muotikuvauspäivän ja käyny piknikillä."
LL:"Sitten se tuli käymään meillä. Ilja käy täällä melko usein. Nykyään se ottaa kissansakin mukaan, kun Alec ei oo pelkäämässä. Eikä Tiger haittaa Konnastakaan."
LL:" Ja mullehan kuuluu hyvää. Jouduin jonkinlaisen yh-äidin rooliin, mutta kivasti on sujunut. Kesälomalla tää on helpompaa. Victoria on kovin kiltti lapsi, nytkin se nukkuu. Eikä se heräile yöllä kovin useasti."

LL: "Ja sitten itse matkalaisista. Viimeksi Hakim kertoi, että ne oli olleet Belgiassa. Nyt Hakim on lähettänyt mulle sähköpostissa kuvia ja ja juttua. Ne on käyneet LONTOOSSA! Aluksi mä luen sanasta sanaan Hakimin kirjoittaman tekstin ja sitten selostuksia kuviin."

"Hei Laney Lorna! Me toivomme, etta teilla on kaikki hyvin. Mina ja Shiden olemme nyt Englannissa, Lontoossa. Taalla on ollut oikein hyva saa. Ei ole satanut kertaakaan. Varustauduimme sateenvarjoilla turhaan. Liitan mukaan muutamia kuvia, joista naette missa olemme kayneet. Muistathan, etta ollaan aina tavoitettavissa eika sinun tarvitse kuin pyytaa jos tarvitsette jotakin. Shiden lahettaa terveisia teille. Han oli 12.6 hieman huonona. Silloinhan oli Silvan syntymapaiva. Shiden oli kovin hiljainen ja syystakin. Yritin piristaa hanta, mutta tuloksetta. Valilla Shiden alkaa muistella Silvaa. En tieda onko se hyvaksi, muttei Silvaa tietenkaan saa unohtaa. Toivon siis, etta tekin muistatte. 
Hyvaa kesalomaa!

Rakkain terveisin, Hakim & Shiden.
PS. Kerro Iljalle, etta se juttu josta puhuin hanelle onnistuu kylla."

LL: "Hakim kirjoittaa, etta yksi turistikohteista, jossa he kävivät oli Madame Tussaudsin vahakabinetti. Paikka oli kuulemma hieno."
LL: "Siellä he näkivät monia kuuluisuuksia. Aina One Directionista..
LL: "..Hakimin suureen ihailun kohteeseen Audrey Hepburniin..
LL: "..Einsteiniin ja moniin muihin, kuten Shrekiin, Lady Gagaan, Gandhiin yms."
LL: "Myös kuningasperheestä oli omat nukkensa. Hakim kommentoi asiaa näin: "Oikeastaan meidan piti tavata kuningasperhe henkilokohtaisesti. Valitettavasti heidan juhlamenojensa vuoksi emme kuitenkaan tavanneet heita. No, ei se olisi ollut ensimmainen kertani."
LL: "London Eyesta näki kuulemma upeasti kaupungin ylle. Vakionähtävyyksiin kuului myös Big Ben."
LL: "Ilmeisesti pojat kävivät myös Warner Bros. studion Harry Potter -kierroksella."
LL: "Koko paikka oli hieno. Aina siitä ruokasalista lahtien, jossa kaikki aina soivat elokuvissa. Pidimme alkuperaisista puvuista, elokuvissa kaytetysta Tylypahka pienoismallista, rakennuksista, Viistokujasta ja kaikesta. Suurimman vaikutuksen minuun tekivat kuitenkin maskit ja robotit. Suosittelemme teille kaikille, mutta liput taytyy ostaa etukateen", kertoo Hakim.
"Tassa viela yksi kuva minusta ja Shidenista, jotta muistatte milta naytamme."
"Siinä kaikki tälläkertaa. Kertokaa jos teillä on jotakin toteutettavia ideoita meille. Ja muistakaa, että kuvia EI saa kopioida. Hyvää kesää!"

Eipä minulla mitään lisättävää nukkejen sanoihin. Joten hyvää kesää vielä täältäkin. Pitäkää kivaa.

Noki-chan & nuket

5 kommenttia:

Hatsie KAMPELA kirjoitti...

Teet noita tarinoiota niin luonnollisesti! <3 Nukkesi on ihania <3 Laatu nam <3 Teksti owo. Ideoita... Ömm... Itse ajattelin toteuttaa tämän mutta fantasia maailma nukeilla niin ei sovi oikein tapahtumiin. Pullonpyötys tai Victorian seurassa viettytty päivä. Mutta innolla odottaen.

starpullip.blogspot.fi

Hatsie KAMPELA kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
hatica kirjoitti...

Tosi kivoja kuvia ja taroina sujuu luonnollisesti. Postautsa juduttiin hieman odottelemaan, mutta kiireiden piikkiin varmaan menee ;3 Tää Blogi on vaan niin paras. Jos kiinnostaa valokuvat niin kurkkaappas juuri aloitettuun blogiin:

http://bookisopen.blogspot.fi/

SaKuRa kirjoitti...

Ihania kuvia! Noi harry potter jutut oli kyl inhottavan näkösii...
Toi sun nukkejen talo on kyl ihanan näkönen. Ja ihanat lasit LL:lla <3 (En tiiä miten se kirjotetaan ;D )
www.puppetbom.blogspot.com
(Liitythän lukijaksi jos et vielä ole?)

Iida kirjoitti...

Tosi hienoja kuvia! <3 Nukkejen talo on tosi hieno nwn Toi Hakimin ja Shidenin viesti oli kiva idea :)

worldofmypullip.blogspot.com